Päihdeongelmainen, huumeongelmainen, alkoholisti, huumeriippuvainen, narkkari, alkoholiongelmainen, suurkuluttaja jne. Kansansairaudellamme on monta nimeä.
Päihderiippuvuus on ICD-10 tautiluokituksen mukainen primäärinen (ensisijainen), krooninen (pysyvä) ja hoitamattomana ennen aikaiseen kuolemaan johtava sairaus.
Päihderiippuvuus jaotellaan usein eri päihteiden myötä alkoholismiin, huumeriippuvuuteen tai tätä nykyä yhä enenevissä määrin myös lääkeriippuvuuteen. Kyse on kuitenkin aina ydinsairaudesta, eli päihderiippuvuudesta, oli päihteenä käytetty aine sitten alkoholi, laittomat huumeet tai päihdyttävät (PKV) lääkkeet. Sairaus toimii ja etenee päihteestä riippumatta samalla tavalla, kunkin sairastuneen kohdalla. Käytetyt päihteet, sekä perinnöllisyys vaikuttavat kuitenkin yksilöllisesti muun muassa siihen, kuinka nopeasti sairaus etenee. Esimerkiksi laittomien huumeiden kohdalla päihderiippuvuuden seuraukset ovat usein jo käytönkin laittomuuden vuoksi räikeämpiä ja tulevat erittäin nopeasti vastaan, jonka seurauksena hoitoon hakeudutaan jo hyvin nuorena. Kun taas alkoholisti saattaa havahtua riippuvuutensa seurauksiin vasta eläköityessään, jos koskaan.
Päihderiippuvuuteen kuuluu ajatusten pakonomainen keskittäminen päihteisiin, päihteen käytön jatkuminen sen kielteisistä seurauksista huolimatta, sekä vahva oman tilan kieltäminen. Sietokyky päihteeseen kasvaa ja päihteen käytön päättyessä tai vähentyessä esiintyy vieroitusoireita.
Päihderiippuvuudella on sekä fyysisiä, että psyykkisiä ulottuvuuksia
Päihderiippuvuuden ensisijaisesti hoidettava ydin on kuitenkin kehon fyysisessä kemiallisessa riippuvuudessa päihteeseen. Kun päihderiippuvuus on puhjennut, keskushermosto alkaa vaatia lisää päihdettä, jotta sairastunut pystyy ylipäätänsä toimimaan ja saavuttamaan ”normaalin” olotilansa. Kun päihde poistuu kehosta, alkaa pakonomainen seuraavan päihteenotto kerran ajattelu, suunnittelu ja haaveilu koska keskushermosto viestittää jatkuvasti, että lisää on saatava.
Tämä ilmenee usein läheisten silmissä päihderiippuvaisen levottomuutena, ärtyisyytenä tai poissaolevuutena, ns. kuivahumalana.
Nämä muutokset keskushermostossa ovat pysyviä, jonka vuoksi ainoa keino pysäyttää sairauden eteneminen on lopettaa kaikkien päihdyttävien aineiden käyttö.
Kun keho vapautuu fyysisen riippuvuuden aiheuttamasta pakonomaisesta käytöksestä, voidaan alkaa työstämään psyykkisen ulottuvuuden asioita. Psyykkiseen, tunneperäiseen riippuvuuteen liittyy vahvasti mielihyvän hakeminen päihteestä. Jokainen päihderiippuvainenkin on aikoinaan saanut päihteestä mielihyvän tunteen, jonka seurauksena käyttö on jatkunut. Tätä mielihyvää hän yrittää edelleen saavuttaa, mutta sairauden etenemisen (kasvaneen sietokyvyn ja toleranssien) myötä mielihyvän tunnetta ei enää tule. Samaan aikaan jo puhjenneen sairauden pakonomaisuus ja seuraukset kasvattavat päihderiippuvaisen sisäistä huonoa oloa ja ahdistusta, johon hän hakee helpotusta sen aiheuttajasta, eli päihteestä. Päihderiippuvainen on kierteessä, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin päihteenkäytön lopettaminen tai tilanteen paheneminen.
Jos päihderiippuvaista kehottaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja vain lopettamaan, olisi se sama kuin veisi koivuallergikon koivumetsälle ja kehottaisi mielenhallinnan avulla olemaan aivastamatta.
Kuka sairastuu?
Monet, jotka ensimmäistä alkoholiannostaan joskus maistelevat, mieltävät sen mukavana rentoutumiskeinona tai sosiaalisiin tapahtumiin kuuluvana juttuna. Kukaan ei siinä vaiheessa ajattele sairastuvansa päihderiippuvuuteen. Ihan niin kuin pullaa syövä ihminenkään ei osaa pelätä keliakiaa. Suurin osa ihmisistä voikin läpi elämänsä käyttää alkoholia, sairastumatta riippuvuuteen. Osalle kuitenkin käy perinnöllisistä tekijöistä johtuen niin, että riippuvuus puhkeaa. Kukaan ei valitse sairautta itselleen! Päihderiippuvaiseksi ei voi tulla pelkästään käyttämällä päihteitä, vaan sairastumiseen tarvitaan myös päihteen käytön lisäksi perinnöllinen alttius.
Päihderiippuvuudesta ei voi parantua, mutta toipua voi
Päihderiippuvuus on krooninen sairaus, joka tarkoittaa sitä, että kehossa tapahtuneet muutokset ovat pysyviä. Tämän vuoksi päihderiippuvainen ei toipumisensa jälkeenkään voi käyttää mitään päihdyttävää ainetta. Mikäli päihderiippuvaiseen kehoon menee keskushermostoon vaikuttavaa päihdettä muodossa tai toisessa, riippuvuus aktivoituu ja keskushermosto alkaa vaatimaan lisää. Tämän vuoksi päihdettä ei voi vaihtaa toiseen aineeseen tai esimerkiksi alkoholia rauhoittavaan lääkitykseen. Näin toimimalla ainoastaan ylläpidetään sairautta ja mahdollistetaan sen etenemistä.
Päihderiippuvuudesta voi laadukkaan hoidon avulla toipua. Toipumisella tarkoitetaan, että päihderiippuvainen ymmärtää sairastavansa sairautta nimeltä päihderiippuvuus, vapautuu kemiallisesta riippuvuudesta, havaitsee riippuvuuden aiheuttamat käytös- ja toimintamallit itsessään sekä riippuvuuden seuraukset elämässään ja on valmis kantamaan niistä vastuun. Hoidon myötä päihderiippuvainen saavuttaa tilan, jossa ajatus ”En saa enää juoda!” muuttuu ”Minun ei enää tarvitse juoda!” – ajatukseksi. Raitis, toipunut päihderiippuvainen pystyy nauttimaan päihteettömästä, riippuvuusvapaasta elämästään. Hän kokee raittiin elämän mielekkäänä, eikä haikaile päihteen perään. Päinvastoin.
Täysraittiuteen tähtääviä hoitokeskuksia ja aputahoja löytyy Suomesta monia. Läheisten klinikka tekee tiivistä yhteistyötä päihdehoitokeskus Kantamon kanssa. Lue lisää päihderiippuvuudesta ja sen laadukkaasta hoidosta täältä.
Lue lisää aiheesta: ”Miten saada päihderiippuvainen hoitoon?”
