Läheisriippuvuus
Läheisriippuvuus, kanssariippuvuus, myötäriippuvuus, co-dependency, ulkoaohjautuva…
Läheisriippuvuus on terminä mitään sanomaton ja herättää usein vastustusta. Ymmärrämme päihderiippuvaisen olevan riippuvainen päihteistä ja peliriippuvaisen pelaamisesta. Siksi aivomme hakevat yksinkertaista selitystä tällekin termille ja miellämme läheisriippuvaisen olevan riippuvainen läheisestään. Mikäli käsityksemme läheisriippuvuudesta jää näin ohuen viitekehyksen sisään, jää isojoukko läheisriippuvaisia tunnistamatta. Kyseessä on vakava tunne-elämän toimintahäiriö, joka näyttäytyy monin eri tavoin.
Mitä läheisriippuvuus ei ole ja mitä kaikkea se on?
Läheisriippuvuus ei suinkaan ole pelkkää riippuvuutta toisesta ihmisestä. Ajatellaan, että läheisriippuvainen on henkilö, joka roikkuu väkisin kiinni ( yleensä )alkoholistissa, takiaisen lailla tarrautuen. Toki jonkun kohdalla tämäkin saattaa olla yksi epäterveistä toimintamalleista, mutta läheisriippuvuus pitää sisällään ison joukon muutakin.
Läheisriippuvuus on laaja joukko erilaisia haitallisia toimintamalleja, jotka ovat joskus toimineet selviytymiskeinoina vaikeissa, kenties lähes kestämättömissä tilanteissa. Toimimalla tietyllä tapaa, muuntautumalla tietynlaiseksi, ihminen on välttynyt negatiiviselta tunnekokemukselta ja näin omaksunut tietyn selviytymiskeinon. Usein läheisriippuvuuden juuret ulottuvat hyvin kauas. Varhaislapsuudesta saakka kehittyessään, vuosien saatossa näistä haitallisista toimintamalleista on muovautunut ihmiselle identiteetti, jota on myöhemmin vaikeaa havaita ja kyseenalaistaa.
Usein kuuleekin sanottavan, että ”Minulla pitäisi kaiken olla nyt hyvin. Miksi minusta edelleen tuntuu tältä?”
Asiakkaamme kuvasi läheisriippuvuuden tunnetta ” Sellaisena kuristavan ahdistavana sisäisenä pahana olona, jolla ei ole nimeä, eikä siitä saa kiinni”.
Läheisriippuvuuden diagnostiikka
Olisi helppoa luetella tähän alle pitkä lista oireita ja seurauksia, joita läheisriippuvuus aiheuttaa. Läheisriippuvaisille diagnosoidaan usein esimerkiksi masennus, persoonallisuushäiriö, ahdistuneisuushäiriö, akuutti stressireaktio tai muita psykiatrian diagnooseja. Toisaalta moni läheisriippuvainen on vahvuuden voimalla puskenut elämäänsä eteenpäin niin, että ovat välttyneet diagnooseilta. Toisille vasta burnout on toiminut pysäyttävänä tekijänä. Toisten kohdalla oireet ovat somaattisia, joihin kehon jatkuva stressireaktio johtaa. Toiset pieksevät pahaa oloaan pakonomaisella treenamisella, kaiken kontrolloinnilla tai shoppailulla. Ihmisarvoa voidaan hakea peilikuvasta, vaatemerkistä, tolkuttomasta työnteosta tai sosiaalisesta asemasta.
Totuus kuitenkin on, että läheisriippuvuutta on juuri niin monenlaista, kuin mitä on yksilöitäkin. Kullakin ihmisellä on omat tilanteen muovaamat ja opitut toimintatapansa, sekä seurauksensa.
Mielenterveystyöllä vahvistetaan yksilön ja yhteisön mielenterveyttä suojaavia tekijöitä sekä poistetaan ja vähennetään mielenterveyttä vaarantavia tekijöitä.
Tässä laissa tarkoitettuun mielenterveystyöhön kuuluu:
- sosiaalipalveluihin sisältyvä mielenterveyttä suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin liittyvä ohjaus ja neuvonta sekä tarpeenmukainen yksilön ja perheen psykososiaalinen tuki;
- yksilön ja yhteisön psykososiaalisen tuen yhteensovittaminen äkillisissä järkyttävissä tilanteissa;
- sosiaalihuollon mielenterveyspalvelut, joilla tarkoitetaan 14 §:n mukaisia yksilön mielenterveyttä tukevia sosiaalipalveluja.
Sosiaalihuollossa tehtävä mielenterveystyö on suunniteltava ja toteutettava siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden muun sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa.
Mitä yhteistä kaikilla läheisriippuvaisilla voisi sitten olla?
Kaikkien LR-kertomusten läpi kulkee kuitenkin yhdistävä lanka. On kysymys siitä, miten me sopeudumme ja reagoimme läheisyydessämme oleviin ihmisiin. Kysymyksessä on oma suhteemme muihin ihmisiin, ovatpa nämä alkoholisteja, pelihimon orjia, seksuaaliaddikteja, syömähäiriöisiä tai normaaleja ihmisiä. Läheisriippuvuudessa on kysymys siitä, miten nämä ihmiset vaikuttavat meihin ja miten me puolestamme yritämme vaikuttaa heihin.
Juuri tästä on kyse läheisriippuvuudessa. Suhteesta muihin ihmisiin ja itsemme ulkopuolisiin asioihin. Läheisriippuvaisen elämää ohjaa joku tai jokin ulkopuolinen ilmiö.
Läheisriippuvuudesta toipuminen
Läheisriippuvuudesta toipuminen on kullekin yksilöllinen prosessi. Vuosien, joskus kymmentenkin aikana kertyneet toimintamallit eivät hetkessä muutu, mutta muutoksesta ja toipumisen matkasta voi luoda mieluisan ja innostavankin kokemuksen. Muutos vaatii konkreettista harjoittelua, uusien asioiden sisäistämistä, itsensä ja tekojensa reflektointia sekä roppakaupalla armollisuutta ja toisen ihmisen tukea. Toipumiseen tarvittavat tärkeimmät työkalut ovat turvallisuus ja luottamus sekä hoitosuhteessa että toipujan omassa lähipiirissäkin.
Tyyni läsnäolosi ja se, että kuuntelit aidosti, oli todella eheyttävä kokemus. Halaisin jos voisin 🤗 Ymmärrys läheisriippuvuuteen kasvoi roimasti. Kiitos!
Vankka ammatillinen asiantuntemus ja vertaistuki mahdollistavat asiakkaalle tunteen, että kuulemisen lisäksi häntä myös ymmärretään. Lisäksi vertaistuesta muodostuu ympärille turvallisten ihmisten joukko, jotka jakavat samaa kokemusta ja muodostavat kenties elinikäisen tukiringin. Tämän vuoksi liputammekin kovasti ryhmätoiminnan puolesta.
Olet ollut turvallisena tukena minulle raitistumisessani ja toipuessani läheisriippuvuudestani.
Toipumisen tavoitteena on, että ihminen havaitsee omat haitalliset toiminta- ja ajatusmallinsa sekä näkee niiden aiheuttamat seuraukset. Toipumisen edellytys on myös omien voimavarojen löytyminen, ja niiden valjastaminen toiminnaksi tavoitteiden saavuttamisen eteen. Ihminen alkaa näkemään itsensä tärkeänä, arvokkaana ja rakastettavana ja on valmis muuttamaan toimintaansa sen mukaiseksi. Hänelle kehittyy terve itsetunto ja tämän myötä halu toimia itsensä hyväksi. Hän ei ole enää muiden ihmisten ohjailtavissa, vaan näkee itsensä oman elämänsä vastuullisena toimijana.
Eräs läheisriippuvuudesta toipunut kuvailee omaa prosessiaan näin;
”Se oli matka itseeni. Syvimpien asioiden äärelle. Sinne, minne oli pakattu vuosikymmenten tunteet. Sitä pakettia aloin sitten pala kerrallaan purkamaan ja jokaisen uudelleen eletyn kokemuksen myötä tunsin, kuinka oloni helpottui ja hengittäminen keveni. Olin juossut niitä vanhoja asioita koko ikäni pakoon peläten, että ne repisivät minut johonkin syvään kuiluun, josta en enää koskaan nousisi. Tuntui niin helpottavalta huomata, ettei näin käynytkään.”
Tervetuloa kanssamme toipumisen matkalle.
