”Onneksi meillä ei sentään lyödä! Onneksi se sentään työnsä vielä hoitaa…”

Päihderiippuvuuden luonteeseen kuuluva kielto, ei päde pelkästään päihderiippuvaiseen, vaan yhtä lailla myös läheisiin. Yleensä myös me läheiset odotamme jotain tarpeeksi suurta tapahtuvaksi, ennen kuin pystymme pyytämään apua. Sitten, kun omat voimat eivät kertakaikkiaan enää riitä.

Päihderiippuvainen hakee jatkuvasti oikeutusta päihteenkäytön jatkamiselle. Vaikka viikonlopun aikana tuli poltettua käsi pannun pesään, sammuttua keskelle naapurien pihamaata ja haukuttua anoppi facebookin seinällä niin silti… Silti, päihderiippuvainen tarraa siihen faktaan, että ”pääsinpä kuitenkin töihin tänä aamuna.”

Sen faktan hän toki kieltää, että kenties aamupalaksi vaadittiin 1-2 olutta tai Diapamia, jotta saatiin kroppa tärinältä ajokuntoon. 

Tämän kaltainen ajattelu kuuluu sairauden kuvaan. Kielto on kova, ja jokainen ympärillä pyörivä normaalin elämän elementti, kuten työ, perhe ja harrastus, luovat omalta osaltaan päihderiippuvaiselle mahdollisuuden tarttua tähän normaaliuden illuusioon. 

Päihderiippuvainen istahtaa aamukahvi pöytään ja selvittää työtovereilleen, miten lämmitti lastenlasten kanssa pihasaunaa, jonka seurauksena käsi otti pientä osumaa. Taitaa jäädä tämän viikon firmalenttis pelaamatta….

Samaan aikaan kun päihderiippuvainen puuskuttaa työn touhussa, puoliso miettii omalla työpaikallaan sitä, miten jaksaisi hoitaa työnsä, kun on koko viikonlopun valvonut päihderiippuvaisen toilailuja.

Unettomuuden tuoman fyysisen väsymyksen taakkaa lisää vielä henkinen kuormitus, johon kipattiin tonnin verran taas häpeää, vihaa, katkeruutta ja ahdistusta. Meni siinä selkäkin taas, kun repi sitä sadan kilon ruhoa pitkin pihamaata. 

Hän ei halua istahtaa aamukahvi pöytään työtovereiden seuraan, vaan juo mieluummin kahvinsa yksin. Joku saattaisi vaikka kysellä viikonlopusta jotain, eikä hän jaksa enää valehdella. ”Jos joku kuitenkin kysyy jotain sanon vain, että lapsenlapset valvottivat…” 

”Mahtoikohan hän saada tarpeeksi ajoissa sen juoppolallin raahattua sieltä naapurin tontilta?!” ”Ei ne varmasti vielä siihen aikaan olleet heränneet….”

Hän oli kuullut viime viikolla yheltä Lissulta, että sen serkku oli joutunut soittamaan poliisit paikalle, kun päihderiippuvainen puolisonsa oli käynyt päälle. Se on kuulemma jo menettänyt työnsäkin, kun oli jäänyt poliisien haaviin yhtenä maanantai aamuna. 

”Onneksi meillä ei sentään lyödä!” ”Onneksi se sentään työnsä vielä hoitaa…”

Näin ajattelee moni päihdeläheinen selvittäessään itselleen, miksei tilanne ole vielä mennyt tarpeeksi pahaksi. Ympäriltä löytyy vielä niitä ”normaaliuden” elementtejä, joihin tarrata. Jollain menee vielä huonommin! Eihän minulla ole vielä edes vaikeeta…

Päihderiippuvuuden eteneminen on yksilöllistä. Toisella sairaus etenee nopeammin kuin toisella, mutta jokaisella ne pahimmat seuraukset tulevat ennemmin tai myöhemmin vastaan.

Joten sinulle päihdeläheinen. Mikäli tunnistit itseäsi tästä teksistä, niin haluan sanoa sinulle:

  • Sinun ei tarvitse enää jaksaa yksin.
  • Sinun ei tarvitse valehdella.
  • Sinun ei tarvitse odottaa sen yhden Lissun serkun kohtaloa.
  • Jos sinusta tuntuu noin pahalta, tilanne on jo tarpeeksi paha.
  • Mutta onneksi siihen on apua saatavilla. Vaikka jo tänään <3

Voit olla yhteydessä minuun koska tahansa;

P: o41 – 318 9162 (Voit soittaa tai laittaa viestiä/ WhatsAppia)

[email protected]

Vieritä ylös