Vastaanotto Salo

Mitä eroa on inhimillisellä rakkauden tarpeella ja läheisriippuvuudella?

Kaikissa ihmisissä on läheisriippuvuuden piirteitä. Meidän biologinen tarpeemme on tulla hyväksytyksi lauman jäseneksi ja kuulua johonkin. On siis inhimillistä  tarvita toista ihmistä ja rakkautta. Rakkauden ja hyväksynnän tarve on meissä kaikissa. Tämä inhimillinen tarve on kuitenkin kaukana siitä, mihin läheisriippuvuus meidät saattaa pahimmillaan johdattaa. Missä vaiheessa siis pitäisi olla huolissaan? Milloin läheisriippuvuudesta muodostuu sairauden kaltainen tila? Milloin on syytä hakea asiantuntevaa apua?

1. Silloin, kun toisesta tai toisista ihmisistä muodostuu pakkomielle.

Läheisriippuvainen ei niinkään ole riippuvainen toisesta ihmisestä, vaan siitä tunteesta jota toinen voi hänelle antaa tai vaihtoehtoisesti auttaa peittämään jotain tunnetta. Läheisriippuvainen takertuu toiseen ihmiseen ja lopulta alkaa kontrolloimaan tämän toimintaa mieleisekseen. Kontrollointi saattaa näyttäytyä monin eri tavoin. Toiset kontrolloivat vihalla ja aggressiivisuudella, kun taas toiset turvautuvat hiljaisen, sääliä janoavan uhrin rooliin. On tärkeää tiedostaa, ettei läheisriippuvainen tee tätä pahuuttaan! Hän ei itsekään ymmärrä, miksi toimii niin kuin toimii. Läheisriippuvaisella on usein syviä häpeän tunteita omaa toimintaansa kohtaan. Niin tai näin, niin läheisriippuvaisen toiminta ajaa kumppanin ahdinkoon, jonka johdosta tämä alkaa luonnollisesti haastaa hänen tahtomattaan luotuja rajoja ja pakenemaan. Kumppanin vältteleminen ja pakeneminen aktivoi läheisriippuvaisessa hylkäämisen pelon, joka saa läheisriippuvaisen pitämään kiinni entistä kovemmin. Noidankehä on valmis alkamaan…

2. Silloin, kun jäät ihmissuhteeseen huolimatta siitä, että tulet jatkuvasti hylätyksi, petetyksi ja/tai kaltoinkohdelluksi.

Läheisriippuvaiselle on tyypillistä jäädä suhteeseen toimintahäiriöisen ihmisen kanssa. Läheisriippuvainen odottaa, että toinen muuttuu, jotta hänenkin elämänsä muuttuisi. Siksi hän yrittää pakonomaisesti pelastaa toista esimerkiksi alkoholismilta tai muulta riippuvuudelta. ”Voisitko raitistua, että minäkin saisin elämäni takaisin?”

Läheisriippuvainen ei voi lähteä toimintahäiriöisestä suhteesta, koska silloin hän joutuisi kohtaamaan omat tunteensa. Pelko, syyllisyys, häpeä, ahdistus… Tai jos hän päättää lähteä, tulee hänen ensin osoittaa koko maailmalle kaikki mahdolliset toisen ihmisen synnit, miksi hänen oli pakko lähteä. Läheisriippuvuudessa on tyypillistä esimerkiksi se, että läheisriippuvainen saattaa provosoida toista lyömään tai muutoin raivostumaan, jotta saa tarpeeksi hyvän syyn erolle. Kyllä. Kuulostaa karulta, mutta edellä kuvatun kaltainen toiminta on varsin yleistä läheisriippuvaisten piireissä. Läheisriippuvaiselle ei riitä suhteen päättämisen syyksi, että hän on tyytymätön ja hänellä on huono olla. Se ei ole riittävä syy, vaan lähdölle pitää olla pätevämmät perusteet ja mieluusti minusta riippumattomat syyt. Läheisriippuvainen on kenties koko elämänsä tai vuosikymmeniä jo sopeutunut toimintahäiriöiseen ympäristöön. Siksi terveellä tavalla toimiminen on täydessä ristiriidassa läheisriippuvaisen todellisuuden kanssa. On normaalimpaa jäädä epäterveeseen suhteeseen, kuin kuunnella omia tarpeitaan ja haluta itselleen parempaa elämää. On normaalia tulla piestyksi joko henkisesti tai fyysisesti, mutta lähteminen on itsekästä ja toisen hylkäämistä. Läheisriippuvainen ei näe, että välttelemällä lähtönsä seurauksia hän altistaa itsensä jatkuvalle hylkäämiselle, pelolle, ahdistukselle, vihalle ja väkivallalle… Tuttu helvetti on läheisriippuvaiselle parempi, kun tuntematon taivas.

3. Silloin kun huomaat pakonomaisen tarpeen miellyttää muita ja muunnat itseäsi kameleontin tavoin.

Läheisriippuvuudessa on kyse siitä, että näemme itsemme heijasteena toisten ihmisten osoittamista peileistä ja alamme muuntua niiden mukaan. Toisen ihmisen katse, ele, ilme, toiminta tai sanat aktivoivat meissä tiedostamattoman tunnekokemuksen, jonka mukaan alamme toimimaan. Jos aistimme toisessa vihaa saatamme alkaa pelastamaan tilannetta, jotta välttyisimme vihalta. Jos aistimme tunnelman kahden ihmisen välillä kiristyvän, saatamme alkaa pelleilemään tai pehmittämään tilannetta, jottemme joudu keskelle konfliktia. Läheisriippuvainen tuntee epänormaalia ylivastuullisuutta tilanteista, jotka eivät millään tavoin liity häneen. Tunnekuorma on valtava ja saattaa ajaa ihmisen epätoivoiselta tuntuvaan tilanteeseen. Läheisriippuvainen ei enää jaksa sosiaalisia tilanteita ja hän alkaa eristäytymään muista haaveillen erakon elämästä tai pahimmillaan elämänsä päättämisestä.

Läheisriippuvuuteen on hoitoa tarjolla ja toipuminen on mahdollista.

Läheisriippuvuus on muiden riippuvuuksien tavoin toimintahäiriö, josta voi laadukkaan hoidon avulla toipua. Koska kyseessä on ihmissuhteessa syntynyt riippuvuus, tulee hoidonkin tapahtua suhteessa toiseen ihmiseen. Siksi vertaistuki ja turvallinen ryhmä on ensiarvoisen tärkeää läheisriippuvuuden hoidossa. Turvallisessa vertaistukiympäristössä läheisriippuvainen voi alkaa opettelemaan rehellistä itsensä ilmaisua ilman että hänen tarvitsee pelätä toisen ihmisen reaktiota. Korjaavat kokemukset ovat toipumisessa ensiarvoisen tärkeitä.

Hoidossa läheisriippuvainen saa mahdollisuuden ymmärtää, ettei hän ole viallinen tai hullu, vaan että hän sairastaa toimintahäiriötä nimeltä läheisriippuvuus. Hän saa mahdollisuuden ymmärtää miten läheisriippuvuus on hänessä syntynyt, sekä miten se ilmenee hänen toiminnassaan.

Hoidossa opetellaan avointa ja rehellistä vuorovaikutusta, tunteiden tunnistamista sekä tunnesäätelytaitoja. Oleellista hoidossa on oppia käsittelemään vaikeitakin tunnekokemuksia ilman että niihin pitää reagoida vanhalla tavalla. Hoidossa huomioidaan myös tunteiden vaikutukset kehossamme. Havainnoimme hermostomme toimintaa ja käymme läpi peilaamisen käsitettä vuorovaikutusharjoitteiden avulla.

Kun läheisriippuvainen saa ymmärryksen omasta tilanteestaan, on hänen helpompaa alkaa opettelemaan terveitä toimintamalleja. Hänellä on mahdollista oman toimintansa ( tai toimimattomuutensa ) myötä muuttaa suhdettaan muihin ihmisiin ja tehdä itsensä kannalta terveitä ja hyvinvointia tukevia ratkaisuja.

Läheisriippuvaisen ei enää tarvitse hävetä itseään ja toimintojaan koska hän ymmärtää ohjautuneensa läheisriippuvuudesta käsin. Hän alkaa suhtautumaan itseensä lempeydellä, myötätunnolla ja arvostaen. Hän tuntee omat rajansa ja pitää niistä kiinni, itsensä vuoksi.

Läheisten klinikka on erikoistunut läheisriippuvuuden hoitoon ja järjestämme 10 vuorokauden läheishoitojaksoja. Voit lukea lisää meistä ja läheishoidostamme täältä.

Seuraava läheishoitojakso järjestetään Salossa 9.5 – 18.5 ja mukaan mahtuu vielä 2 ihmistä. Kysy lisää ja varaa paikkasi: [email protected].

Vieritä ylös